Perjantaina 30.11.2018 televisiossa esitettiin ruotsalaisen ohjaajan Ruben Östlundin elokuva Square, joka kuvaa kulttuurisen yläluokan välinpitämättömyyttä muiden ihmisten tunteita kohtaan. Tanskalaisen Claes Bangin esittämä museonjohtaja ei aikaillut uhkailla maahanmuuttajia tai ryhtyä tilapäiseen seksisuhteeseen välittämättä tuntea kumpaakaan ihmistä, edes nimeltä.
Sama äärimmäinen välinpitämättömyys uhreja kohtaan yhdistää niitä väkivallan tekijöitä, jotka toistavat seksuaalisuutta loukkaavan tekonsa uudelleen ja uudelleen. Joskus rikoksenuusiminen näyttäytyy systemaattisena, harkittuna ja päämäärätietoisena toimintamallina.
Samana perjantaina, 30.11, Journalisti-lehti julkaisi laajan artikkelin, joka perustui 12 naisen haastatteluihin. Naiset kertoivat tunnetun toimittajan heihin kohdistamasta seksuaalisesta hyväksikäytöstä, joukossa myös raiskauksina pidettäviä tekoja. Kertomukset ovat järkyttäneet kaikkia niihin tutustuneita. Järkytystä on lisännyt se, että tapaukset ovat tapahtuneet kulttuuripiireissä, joissa tasa-arvoymmärrystä pidetään sivistyksen merkkinä. Kyseinen toimittaja on jopa identifioinut itsensä feministiksi. Ihmetystä on aiheuttanut myös se, että toimittajan käytöksestä on tiennyt useampi ihminen, mutta siihen ei ole puututtu.
Seksuaalirikoksia koskeva keskustelu keskittyy usein rikosten uhreihin. Jopa suostumus-keskustelu koskee usein sitä, mikä voidaan katsoa naisen antamaksi suostumukseksi. Nämä tapaukset antavat kerrankin mahdollisuuden tarkastella tekijän toimintaa.
Tapausten yhteisiin piirteisiin on jo kiinnitetty huomiota. Sellaisina voidaan erottaa tekojen suunnitelmallisuus, manipulatiivisuus, uhrin haavoittuvan aseman hyväksikäyttö ja jälkikäteen tapahtunut uhkailu. Useassa tapauksessa uhriksi oli valikoitunut nuori nainen, jolla oli jollakin tavoin vaikea vaihe elämässään, mikä taas oli johtanut alkoholin tavallista suurempaan käyttöön. On liikuttu toverillisissa vasemmisto- ja journalistipiireissä, joissa luottamuksellisesta suhdetta on ollut helppoa rakentaa. Ravintolaillan jälkeen oli seurannut yhteinen taksimatka, vetoamista yöpaikan tarpeeseen tai muuten uhrin myötätuntoon. Tapauksille on yhteinen piirre myös tilanteen kääntyminen yllättävästi uhkaavaksi tai suoraan väkivaltaiseksi.
Käännetäänpä katse hetkeksi uhreihin. Monet heistä kertovat lamaantuneensa. Myös #metoon tiimoilta kerätyissä uhrien kertomuksissa toistuu kuvaus ”jäätymisestä”. Lääkäri Anna Tiihonen Möller, Hans-Peter Söndergaard ja Lotti Helström toteuttivat tutkimuksen Tonic immobility during rape (2015), jossa haastateltiin 298 raiskauksen uhriksi joutunutta potilasta. Tutkimuksen mukaan peräti 70 prosenttia heistä oli kokenut jäätymisreaktion. Toonisen immobilisaation eli jäätymisreaktion aikana syke harvenee ja verenpaine laskee, liikkuminen on mahdotonta, eikä avun huutaminen onnistu. Keho menee selviytymistilaan ja kaikki elintoiminnot keskittyvät selviytymiseen.
Jäätymisreaktio ei ole tahdonalainen. Se on reaktio, jossa laukaisijana on yhtäkkinen uhka. Kun aivot huomaavat vaaran, hermosto reagoi automaattisesti lähettämällä käskyn, jonka seurauksena keho jähmettyy. Tämä reaktio on helppo ymmärtää, kun ajattelee, että tunnelma on ollut mukava, luottamuksellinen ja jopa tasa-arvoinen, ja yhtäkkiä tilanne muuttuu joksikin aivan muuksi.
On aivan selvää, että suostumukseen perustuva raiskaustunnusmerkistö olisi näissä tapauksissa selvempi. Jäätyminen ei ole suostumista. Pakottaminen tunnusmerkistönä taas keskittyy käytettyyn väkivaltaan. Aina sitä ei tarvita tai siitä ei ole näyttöä, jos uhri on lamaantunut. Joka tapauksessa on tärkeää katsoa olosuhteita. Ovatko olosuhteet olleet sellaiset, että pätevä suostumus on ylipäätään voitu antaa?
Uhrit eivät olleet tehneet rikosilmoituksia. Yhdessä tapauksessa uhri ystävät olivat käyneet poliisin puheilla, mutta nämä eivät lähteneet tutkimaan, koska uhri ei vaatinut rangaistusta. Toki tutkia olisi voitu, sillä raiskaus on ollut virallisen syytteen alainen rikos koko 2000-luvun. Myös raiskausrikosta koskenut ”vakaan tahdon” pykälä on kumottu eli uhrin mielipide ei ratkaise asian etenemistä poliisilla ja syyttäjällä.
Ei siis pidä täysin paikkaansa, että tekijän toimintaan ei olisi puututtu. Kun siihen puututtiin, poliisi käännytti ilmoittajat pois. Jos poliisi olisi keskittynyt arvioimaan, onko teko/teot toteutettu vastoin uhrin tahtoa – ja millaisissa olosuhteissa seksuaalista autonomiaa on loukattu – on hyvin mahdollista, että tekijä olisi pysäytetty. Suostumusperustainen lainsäädäntö olisi voinut toimia ennalta- ja erityisehkäisevänä. Poliisin toimintaa olisi ohjannut seksuaalisen autonomian loukkauksen tutkinta, ei väkivaltarikoksen selvittäminen.
Puuttuminen on mahdollista nytkin. Useimmat vakavat seksuaalirikokset vanhenevat kymmenessä vuodessa ja törkeä raiskaus 20 vuodessa. Siten tapauksia voidaan vieläkin tutkia. Tutkinta voidaan aloittaa myös lehdissä olleiden tietojen perusteella.
Oikeusjärjestykselle ja tuomioistuimille suunnitelmallisen ja manipulatiivisen toiminnan tunnistaminen ei ole helppoa. Tuomioistuimissa huomio kiinnittyy käytettyyn väkivaltaan tai sen arvioimiseen, pitääkö syytetyn väite yhteistuumaisuudesta paikkaansa. Fokus on tekohetkessä tai tapahtumissa välittömästi ennen sitä. Tälläkin hetkellä teon suunnitelmallisuus on lain mukaan rangaistuksen koventamisperuste, mutta poliisitutkinnassa tai oikeudessa harvoin suuntaudutaan suunnitelmallisuuden tutkimiseen.
Square-elokuvassa päähenkilö osoittaa joitain heräävän omantunnon oireita. Parhaassa tapauksessa Journalisti-lehden artikkelilla voi olla tällaisia vaikutuksia. Jos jotain positiivista vaikutusta halutaan löytää, tapaus voisi opastaa poliisia tutkimaan vakavia rikoksia silloinkin, kun ilmoituksen tekee muu kuin uhri, ja rikosoikeusjärjestelmää tunnistamaan paremmin manipulatiivista ja suunnitelmallista käyttäytymistä.
Se, mitä suostumusperustainen lainsäädäntö mahdollistaisi – mikäli olosuhteet otettaisiin huomioon Suostumus2018-aloitteen ehdottamalla tavalla – tekoa edeltävien tilanteiden ja tekoon johtavan prosessin paremman huomioimisen. Tämä olisi merkittävä edistysaskel.
Suostumus2018 -kansalaisaloitteessa olosuhteet, joissa tekijä ei voi päätellä suostumusta olevan, on listattu kattavasti. Allekirjoittamalla aloitteen kerromme tulevalle eduskunnalle, että seksuaalinen autonomia on ihmisoikeus, joka ansaitsee parhaan mahdollisen lainsuojan.
Johanna Niemi, Minna Canth akatemiaprofessori, Turun yliopisto
Pia Puu Oksanen, sukupuoleen ja seksuaalisuuteen perustuvan syrjinnän asiantuntija, Amnestyn Suomen osasto
